Miksi matkustaisin Venäjälle - varsinkin nyt?

Krimin tapahtumat herättävät maailmalla syystäkin hämmennystä ja suuttumusta, mutta onko Venäjän boikotoiminen matkailumaana järkevää, vai ajaako se vain Venäjän eristäytymistä kannattavien äärikonservatiivien asiaa? Entä eikö ruplan romahdusta kannataisi nyt hyödyntää ja matkustaa Suomesta Venäjälle?

Sana Venäjä herättää kaikissa tunteita. Toisille se tuo mieleen pelon ja vihan, toisille pidäkkeettömän ihailun, toisille jotain muuta ja muuttuvaa. Venäjään päteekin täydelleen lause: ei nimi miestä pahenna. Venäjä on aina paljon muutakin kuin ikävät uutiset ja käsittämättömättömät tapahtumat. Sen ristiriitaisuudessa piilee myös hyvää. Ja tämän aistii heti maahan saavuttuaan. Venäjä on monikansallinen, yllättävän nykyaikainen maa, jonka ihmiset ovat eri asia kuin valtion politiikka, jota varsinkin älymystö usein häpeää. Venäjällä asustaa vieraanvaraisia kansoja, jotka haluavat kasvaa ulos neuvostoaikojen synkkyydestä ja kansoja ahdistaneesta muotista. 20 vuodessa on tapahtunut merkittäviä asioita. Kuoleviksi julistetuista kielistä ja kulttuureista on tullut jopa brändejä - esimerkkeinä Udmurtia ja Buranovon baabushkat. Tavallinen kansa on myös usein  vapaamielistä ja länsimaisittain yritteliästä. Venäjällä viihtyykin aina, kun on paikallisia ystäviä. Ja niitä saa helposti meidänkin matkoillamme. Yrityksemme periaatteita on tutustuminen paikallisiin kulttuureihin ja niiden tukeminen. Opettelemme karjalan, udmurtian ja marin kielen alkeita. Ja toki myös venäjän sanoja. Venäjän kieli on maassa yleiskieli samaan tapaan kuin lännessä englanti. Nuoriso osaa nykyään myös Venäjällä usein englantia.

Syy Venäjän vetovoimaan (esimerkiksi minun kohdallani) on kuitenkin muualla. Venäjällä kohtaa niin monta historian kerrostumaa samassa ajassa ja paikassa, että se ei voi olla hämmentämättä matkailijaa. Vanhempi historia, neuvostoaika, elpyvät perinteet, luontousko, valtion läsnäolo/ poissaolo ja kansan omat kekseliäät viritelmät pistävät silmään. Halu kasvaa ulos Lada-ajasta näkyy myös museoissa: usein oppaat hyppäävät tsaarinajasta suoraan 1990-luvulle. Historiasta halutaan löytää hyvää uuden kasvualustaksi. Kun tuntee Stalinin ajan julmuuden, täytyy nöyränä ihailla nykyihmisten uskoa parempaan. Matkailupalvelujen kehittyminen on oiva esimerkki kehityksen vauhdista. Hotellit, ravintolat ja majatalot ovat varsin laadukkaita ja viehättäviä myös Karjalassa, Udmurtiassa ja Marinmaalla. Venäjällä koen aina oppivani jotakin historiasta. Usein myös oma suomalaisuuteni nousee uuteen arvoon. Venäjässä on eräs merkillinen ominaisuus: sinne on aina mukava mennä, ja sieltä on aina mukava tulla takaisin. Tätä todistaa omalla kohdallani yli 100 matkan kokemus. Enkä ole ainoa tämän faktan tunnustanut matkailija. Eikös matkakohde ole näillä kriteereillä täydellinen?

Uskallan väittää, että valokuvaajalle Venäjä on yksi parhaista matkakohteista. Yksi pieni kylä, vaikkapa Jyskyjärvi voi tarjota jatkuvasti uusia hienoja kuvia vuodesta ja vuodenajasta toiseen. Ihmisten aitous ja suoruus puolestaan tarjoavat paitsi hyviä ystävyyssuhteita, niin myös luonnollisia, onnistuneita henkilökuvia valokuvauksen harrastajalle. Venäjän hintataso on myös edelleen - ja varsinkin nyt edullinen suomalaiselle. Teollisten tavaroiden ja käsitöiden tarjonta on runsasta. Erikoisia, hauskoja matkamuistoja on liiankin helppo löytää. Harvaan asuttuun maahan mahtuu myös paljon rauhaa ja luontoelämyksiä. Karjalassa on paljon muutakin kuin Euroopan suurimmat järvet ja hienoimmat kalliopiirrokset tai jatulintarhat.

Ortodoksinen kirkko, luontousko ja valtiovalta ovat jo tuhat vuotta käyneet köydenvetoa keskenään, ja hämmästyttävää onkin havaita prosessin yhä jatkuvan: edes vanhauskoisista ei ole päästy eroon, puhumattakaan Euroopan ainoasta aktiivisesta luonnonkansasta Marinmaalla. Venäjän muuttumattomuutta ja jatkuvaa muutosta tärkeämpänä pidän kuitenkin maan yllätyksellisyyttä. Monta kertaa ennakkoon varautuneena ja jopa Venäjän vastaisena matkalle lähteneenä olen huomannut sulaneeni ja rentoutuneeni, ja pian taas innostuneeni. Näin kävi myös 6.-9.-14  Ukrainan kriisin aikaan. Ihastuttavien ystävieni ja oikukkaan, lopuksi taianomaisen sään siivittäminä rentouduin viimeistään kylyn höyryissä. Palkinnoksi sain jälleen kerran myös muutaman mukavan valokuvan ja muiston (Katso Niikon matkat facebook -sivut). Kahdenkymmenen vuoden aikana Venäjää seuranneena olen tottunut siihen, etteivät ne rajat sulkeudu, tai maailmansota syty. Kehityksen suuntaa ei voi loppujen lopuksi enää kääntää isoinkaan herra. Suomessa käyvät venäläisetkin ihastuvat poikkeuksetta "maailman turvallisimpaan ja rauhallisimpaan maahan". He ovat viimeisiä, jotka haluaisivat pilata Lintukotomme vaikkapa "Venäjän miehityksellä". Matkailu edistää kaikkein eniten rauhaa ja vähentää jännitteitä ihmisten välillä. Kun käy naapurissa, huomaa hänet ihan täyspäiseksi hahmoksi, joka näyttäisi jopa pitävän meistä suomalaisista. Matkailun vähentäminen tai boikotoiminen ajaa vain ns. haukkojen etuja niin lännessä kuin idässä. Eiköhän vihan ja sotien maailman kuulu kuulua menneisyyteen?

Petri Niikko, Niikon matkat 17.3.2014

MARILAINEN RUKOUS

Marilaiset ovat erikoinen eurooppalainen kansa. Se ei ole koskaan unohtanut esikristillisiä uskomuksiaan. Maassa on yli 600 ”kirkkoa”, joissa marilaiset palvelevat vireästi kymmentä tärkeintä jumalaansa. Nämä kirkot ovat pyhiä lehtoja, ja marilaisten uskonto on sananmukaisesti luontouskoa.

Vierailin tänä kesänä turistiryhmän kanssa Marinmaalla eli Mari-Elin tasavallassa noin 2000 kilometrin päässä Helsingistä Keski-Venäjällä. Matka oli monella tapaa elämys. En odottanut kohtaavani niin juuristaan innostunutta ja huumorintajuista kansaa, enkä odottanut perinteiden elävän siellä nousukauttaan. Tiedotusvälineissä on valiteltu sukukansojen kohtelua Venäjällä, mutta minä olen kokenut pikemmin vapautuneisuutta ja nähnyt todisteita satsauksesta perinteitä tukevaan etno-turismiin. Yövyimme vuorimarien alueella uudessa Razdolje majatalossa, jonka emäntä painotti, että töihin otetaan vain oman kylän väkeä - nuoriakin. Marinmaallakin tiedetään, että kieli ja kulttuuri elävät vain, jos maaseutu säilyy elävänä. Kaupungeissa kieli vaihtuu helposti venäjäksi. Kaupungeissa enemmistö väestöstä on usein venäläisiä myös Marinmaalla.

 Yövyimme heinäkuun matkalla neljä yötä marilaisissa kylissä. Kyläläiset puhuivat äidinkieltään, ja ennen aterioita pöydän vanhin lausui ruokarukouksen. Rukoukset käännettiin minulle venäjäksi, ja niiden henki teki vaikutuksen: luontouskoa pidetään taikauskoisena pakanuutena, mutta rukouksissa pyydetään hyvin konkreettisia ja kauniita asioita. Rukoukset kuulostivat humaaneilta ja suomalaisen korvassa ”kristillisiltä”. Tärkeällä sijalla niissä on hyvä yhdessäolo ja rauhan ja luonnon säilymisen toive. Marilaisille tärkeän maailmanpuun voimana pidetään kykyä universaalin yhteyden luomiseen (biosfäärissä), johon saimme kuulla myös biologisia ja fysiologisia perusteluja. Puut ovat yhteydessä tosisiinsa ja voivat välittää viestejä, elämän energiaa ja yhteenkuuluvuutta maapallolla. Ne toimivat myös tämän maailman, ylisen ja alisen maailman välittäjinä. Jokaisessa lehdossa on yksi tärkeä pyhä puu: onapu.

Tähän täytyy ohimennen todeta, että luin äskettäin Tieteen kuvalehdestä tutkimuksesta, joka todisti puiden kommunikoivan keskenään. Ne pystyvät mm. varoittamaan naapuripuita tuholaisten hyökkäyksistä. Luonnosuojeluhenkinen ja humaani marilainen uskonto antoi sympaattisen vaikutelman, varsinkin kun siitä kertoi meille yksi sen parhaista asiantuntijoista.

Vizimbrin kylässä oppaanamme toimi kylässä syntynyt Irina Stepanova. Tapaamisen perusteella pidän häntä merkittävänä henkilönä, marilaisten perinteiden elvyttäjänä. Viimeisin Irinan julkaisema kirja on Kysoto - Pyhä lehto. Jo kuvateoksena kirja on upea. Se on myös hienosti taitettu. Blogini kuvat ovat tästä teoksesta. Perehdyttyäni teokseen tarkemmin huomaisin, että kirja on tarkoitettu myös oppaaksi uskonnon harjoittamiseen. Se on kirjoitettu kansanomaisesti ja mukaansa tempaavasti, ja siinä on esimerkit jumalanpalveluksien rukouksista tärkeimmille jumalille. Myös jokainen suojeltu – siis virallinen uhrilehto on luetteloitu. Kirjassa esitellään kaikki jumalanpalveluksen vaiheet ja niihin valmistautuminen hienojen kuvien saattelemana. Teksti on mariksi ja venäjäksi.

Kuva teoksesta Kysoto

Ulkopuoliselta kirja saattaisi tuntua jopa epäuskottavalta, niin ekstootisia siinä esiintyvät kuvat ovat, mutta tavattuani marilaisia ymmärrän heidän omistautumisensa muinaisuskolle. Sillä on ollut tärkeä rooli kansan kielen ja identiteetin säilymiselle vaikeina aikoina. Marilaisten uskonto oli kielletty 150 vuoden ajan aina vuoteen 1991, jolloin Neuvostoliitto lakkautettiin. Nykyään luontousko on yksi Mari-Elin virallisista uskonnoista. Lehtoihin suhtaudutaan vakavasti. Saimme havaita, etteivät ne ole turistikohteita. Kun uhripappi on sulkenut lehdon, ei sinne ole menemistä ennen seuraavaa palvelusta. Pyhässä lehdossa ei saa myöskään esimerkiksi olla humalassa, ja ennen sinne menoa pitää peseytyä, mieluiten lähdevedellä. Tätä taustaa vasten TV:ssä nähdyn Ville Haapasalon ja hänen kazanilaisten ystävien nihkeä vastaanotto pyhässä lehdossa on ymmärrettävää. He menivät suljettuun lehtoon kuvailemaan ja vitsailemaan.

Aikaa ei voi tietenkään kääntää 300 vuotta taaksepäin, kristinusko ja sen juhlat ovat vaikuttaneet marilaiseen elämään ja sen uskonmaailmaan. Marilaisessa luontouskossa onkin juuri siksi nykyaikainen kosketuspinta: luonnon kunnioittaminen perustuu tieteellisiin faktoihin, ja lukuisten henkien ja jumalhahmojen taustalla häärii Marinmaallakin Kugu Jumo, yhteinen ylijumala tai maailmankaikkeuden henki.

Suosittelen kaikille suomalaisugrilaisista perinteistä kiinnostuneille matkaa veljeskansamme pariin Marinmaalle. Vastaanotto on lämmin ja nähtävää riittää. Uudistunut pääkaupunki Joshkar-Olakin on nykyisellään yksi merkillisimmistä käymistäni kaupungeista upean Kazanin ohella. Olen kääntänyt kolme rukousta Irinan kirjasta. Ensimmäinen rukous on osoitettu Äiti maa (Mlande Ava) jumalalle, toinen metsän jumalalle ja kolmas oikeuden jumalalle Pyrisho Jumolle:

”Jumala Mlande Ava! Me ihmiset elämme hoitaen kotieläimiä, lintuja ja karjaa sekä pitäen huolta puutarhoistamme ja pelloista. Sinä olet antanut meille mahdollisuuden hyvään satoon ja vaivanäkömme antimista nauttimiseen. Jokapäiväinen leipämme ja ravintomme on hedelmä, jonka sinulta saamme. Ota vastaan nöyrin kumarruksemme ja kiitollisuutemme!”

”Suuri Metsän Jumala Seralgysh! Sinä suojelet maailmaa tuhoilta ja johdatat meitä metsän Sukso hengen suojeluksessa. Siipiesi alla suojelet meitä tulelta, vedeltä ja tuhoisilta tuulilta. Annat meille elämän ja suojaat sukumme jatkumisen. Ota vastaan suuri kiitollisuutemme!”

”Jumala Pyrishö Jumo! Sinä ohjaat elämäämme ennalta määrättyä tietä: mitä kieltä puhua, mitä asiaa palvella, miten rukoilla ja mitä työtä tehdä – sen sinä meille osoitat. Ota vastaan kiitollisuutemme!”

Lopuksi yleinen marilainen rukous ylimmälle Jumalalle Kugu Jumolle: ”Kuin pieni valkea kukka on sieluni maailman lakeudella. Sen puhtaus ja voima on sinusta riippuvainen!”

Petri Niikko 28.12.2013
Lisää kuvia Marinmaalta www.niikonmatkat.fi

Kuvitusta Irina Stepanovin hienosta teoksesta